keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Kuvatulva

Olen ollut vähän laiska kirjoittelemaan, joten annan taas kuvien puhua puolestaan. Tässä sateen ropistessa kattoomme huuhtoen talvea kovaa vauhtia mennessään, on hyvä palata noihin kauniisiin talvitunnelmiin, joista olemme saaneet vuodenvaihteen jälkeen nauttia!





Pupujahdeissa ei ole onnistanut, mutta koirilla on ollut hauskaa vapaana rellestäessä.







Tapasimme parin wirnistelijän voimin Rajasaaressa. Kotoa lähtiessä näytti auton mittari -16 ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Jee täydellinen kuvaussää! Helsinkiin saapuessa oli vastassa sankka lumipyry ja pakkasta enään -8. Hurja ero!







Jäällekin olemme uskaltautuneet pari kertaa. Vähän on hirvittänyt, mä kun en noihin jäihin tahdo koskaan luottaa täysin. Koirilla ei vaikuttanut olevan ongelmia sen suhteen.







Ja vielä se viimeinen pakkaspäivä ennen lauhtumista. Aamulla mittari näytti melkein -30, lenkillä enään -24 ja miten kaunista!






Jospa se talvi ei ihan vielä luovuttaisi kuitenkaan. Sopii toivoa.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Hyvää uutta vuotta!

Vuosi vaihtui varsin rauhallisesti kotosalla. En halunnut jättää koiria yksin kotiin paukkeiden ajaksi, etenkin kun kyseessä oli Djalin ensimmäinen uusivuosi, joten jäimme kotiin. Kukaan koirista ei ollut paukkeesta moksiskaan, vaikka pahimpaan aikaan rytisi aikalailla. Koirat vetelivät sikeitä ja me katsoimme elokuvia ja herkuttelimme. Uudenvuodenlupaukseksi meinaan päätin irrottautua karkeista, koska jotainhan sitä on aina luvattava. Vuoden viimeinen päivä menikin sitten karkkiähkyssä.

Joulukin meni leppoisasti sukuloiden. Aattoaamuna pääsi Djali painimaan pitkästä aikaa Vanun kanssa. Kyllä oli ollut ikävä, eikä painista tahtonut tulla loppua. Tapaamisesta ei valitettavasti onneksi ole kuvia. Puhdas puunattu pentuni palasi mutaisena, kuolaisena ja haisevana. Pääasia että oli kivaa. Aamuisten painien jälkeen käytiin vielä poruklla metsälenkillä, jonka jälkeen jäi lauma tyytyväisenä kotiin nukkumaan, kun siirryimme joulun viettoon naapuriin. Ollaan kyllä saatu nauttia vapaistamme poikkeuksellisen aurinkoisissa säissä, tarkoittaen paljon ulkoilua. Talvi se antaa vaan odottaa itseään.
 

Aattouinnilla



Tapaninpäivänä kävimme katsomassa Nukaa ja Maria heidän kotimaisemissaan. Sattuipa vielä kaunis aurinkoinen päivä ja innostuin taas kuvailemaan. Kova tuuli ja pikkupakkanen oli salakavala yhdistelmä ja palelsi vielä seuraavanakin päivänä. Hyrrrr..  Mutta oli kaunista ja koirilla hauskaa. Etenkin villikot Fumiko ja Djali viilettivät menemään onnessaan. Nukakin innostui välillä komentelemaan nuorisoa ja koitti se jotain leikintynkää vääntää Mayan kanssa, mutta eihän Maya.. Kivasti kulkivat yhdessä ja olivat kuin ei erossa olisi olleetkaan, vaikka alkuun piti hieman ärhennellä. Lähinnä Mayan kanssa oli jotain kränää, joka oli pian ohi. Djalia Nukan piti kovasti komentaa, mutta ymmärtäähän sen. Se osaa välillä olla aika rasittava. Nukalle kuuluu siis oikein hyvää ja viihtyy uusissa maisemissa.








Aurinko jaksoi ilahduttaa useampana päivänä ja saimme lenkkeillä mukavissa keleissä. Lunta tosin ei saatu ennen vuodenvaihdetta. Kieltämättä peilikirkkaat jäät houkutteli luistelemaan, mutta eipä uskallettu vasta niin lyhyen pakkasjakson jälkeen. Tänään onkin sitten alkanut satamaan lunta ja samaa rataa pitäisi jatkua seuraavien päivien ajan. Vihdoin! Jospa sitä pääsisi kaivelemaan kelkan esille, ollaan nimittäin aloiteltu kevyesti vetohommia Djalin kanssa. Ensimmäisellä kerralla ei Maya suostunut vetämään lainkaan. Sitä en uskonut näkeväni, mutta ilmeisesti pari oli väärä. Sittemmin jonkin aikaa saman katon alla aikaansa enemmän viettäneinä on välit lämmenneet ja pikkuhiljaa alkaa sujua. Pikkasen tahtoo tuo paimen kuumua ja näykkiä, joka on herkälle parille välillä liikaa ja taas löystyy liinat. Onneksi näykkiminen on jo vähenemään päin ja viimeaikoina on kuumakalle tyytynyt riepottelemaan seisinkiä. Hurja vetopää tuolla paimenella. Voisin melkein väittää menohaluja ainakin toistaiseksi löytyvän enemmän kuin yhdeltäkään siperialaiseltani. Yhtään ei vilkuile taakse ja eteenpäin mennään vaikka mikä olisi. Tyyli tuolla on hieman eriskummallinen huskyihin verrattuna, joka ehkä johtuu vielä kehittyvästä kropasta. Pitää seurailla. Matkat ovat toistaiseksi ollut ihan lyhyitä pyrähdyksiä, mutta intoa vaikuttaisi olevan jo paljon pidemmälle. Välillä tahtoo pelottaa ilman luottojohtajaani Nukaa, sillä Maya on niin lapanen ettei pidä päätään jos teini päättää toisin. Pysymme siis tutuilla turvallisilla reiteillä toistaiseksi.







Hyvin lyhyt videopätkä takasinpäin tullessa. Kamera oli kuvaamassa heti pihasta lähtiessä, mutta ekassa mutkassa taittui kuvaamaan maata ja harmillisesti huomasin vasta ihan loppumatkasta. (Djalin valjaiden kiinnityskohta korkeammalla kuin Mayan ja vaikuttaa siksi jäävän jälkeen, meni blondilla hetki tajuta). Ehkä näistä tulee vielä ihan hyvä tiimi!

torstai 24. joulukuuta 2015

Vuoden viimeinen postaus

Se on vuosi lopuillaan ja joulu kolkuttelee jo ovella, vaikka ikkunasta ulos katsoessa ei siltä tuntuisikaan. Kyllä on muuten poikkeuksellisen paska "talvi" ja toivokaamme ensi vuoden tuovan tullessaan myös kunnon pakkasia ja lunta. Ihme kyllä mua ei kuitenkaan vielä pahemmin masenna, johtunee ehkä koirieni ja lapseni ylitsepursuavan positiivisesta elämänasenteesta. Niillä vaan on hauskaa säässä kuin säässä ja aina voi ottaa ilon irti elämästä. Ihailtavaa. Hymy hyytyy hetkellisesti lenkiltä kotiin palatessa kun edessä on lähes poikkeuksetta suihku, mutta ai että sitä suihkun jälkeistä riemuhepulia.. Siinä on matot rullalla ja lattiat naarmuilla. Djalilta päädyin lyhentämään mahakarvoja, kun kyllästyin niiden pesemiseen. Miten paljon tuollaisiin mahakarvoihin mahtuukaan kuraa, eikä niitä tahtonut saada edes suihkuttamalla puhtaaksi. Mies repesi Djalin lookille, mutta käytännöllisyys ennen kaikkea, eikä ole kaduttanut!


Mahakarvat ennen

Mies on viimevuosina innostunut metsästämisestä ja on jo jonkin aikaa puhunut omasta mettäkoirasta. Ennen Djalia sellainen oli jopa pohdinnassa, mutta koska koira ensisijaisesti tuli minulle harrastuskoiraksi, tahdoin päättää rodun itse. Onneksi, koska Djali on mahtava! Ja nyt on kiintiö toistaiseksi täynnä, eikä mettäkoiraa ole luvassa vielä vuosiin. Niinpä on joutunut testiin omat koiramme. Maya pääsi ensimmäisenä jäljestämään ammutun peuran. Oli kuulemma innoissaan, enkä ihmettele. Hyvin oli löytynyt (okei matka oli vain muutamia kymmeniä metrejä, mutta hyvin sokkeiloinen) ja tyyppi oli varsin tohkeissaan löydöstä. Pari päivää kaadon jälkeen oltiin hakemassa riistakamerasta kuvia ja tällä kertaa pääsi Djali mukaan. Kovin kiinnosti hajut ja ampumapaikalta näytti ottavan jäljen ja annoin mielenkiinnosta jatkaa. Tässä välissä oli satanutkin pariin otteeseen, joten en olettanut pysyvän jäljellä. Kovin rauhallisesti ja määrätietoisesti nuuskutteli menemään, kunnes mies huuteli, että sinne se kaatui, kun Djali innostui nuuskimaan ja pyörimään paikallaan. On sillä kyllä aikamoinen nenä! Seuraavan kaadon pääseekin Djali jäljittämään.


Tuossa eräänä sumuisena aamuna lähdimme porukalla miehen mukaan jänisjahtiin. Ajatuksena josko koirista olisi jotain hyötyä. Fumikoa ajattelin ensisijaisesti ja Djali tuli mukaan höntsäämään. Siellähän ne mennä viipottelivat ja viis veisasivat mistään jäljistä. Olivat vain kivalla lenkillä ja mitäpä muuta sitä olisikaan voinut olettaa. Eipä näkynyt kyllä pahemmin jälkiä saatika niitä jäniksiäkään, kunnes muutaman sadan metrin päässä autolta lähti rusakko puskista. Koirat tietty perään ja annoin juosta. Aika pian jäivät matkasta eikä ehtineet edes pois näkösältä. Ei ole paljoa sanomista nuilla koirilla juoksukisassa rusakkoa vastaan, ainakaan reilun parin tunnin lenkin jälkeen. Djali lähti jäljittämään ja kävi kovin kierroksilla hetken, mutta rusakko oli jo kaukana. Fumppaa ei kiinnostanut enään takaa-ajon jälkeen.



Laina-auto oli aika jännä kokemus

Hirvikoiraa tiirailevat





Rusakkoajossa. Juurikaan tuon kauemmas ei ennättäneet

Tuon ainaisen kuran ja kosteuden lisäksi on ollut vielä ihan pirun pimeetä. Välillä tuntuu kuin päivä tulisi ollenkaan. Taivas on niin paksun pilviverhon piettämä, että mitään pilkahduksia valosta on ollut turha haaveilla. Tänään saimme kuitenkin nauttia hetken auringonvalosta ja ehdimme lenkillekin vielä valosaan aikaan. Kamerakin pääsi ulkoilemaan. Olipas mukavaa. Tässä meidän joulutunnelmia!















Tämän kuvatulvan päätteeksi vetäydymme joulun viettohon ja toivotamme kaikille lukijoillemme oikein ihanaa joulunaikaa ja mahtavaa uutta vuotta 2016!