lauantai 29. joulukuuta 2012

Lumikenttien sankarit



Oltiin tänään vaihteeksi Luukissa. Lähtiessä koitti aurinko sievästi näyttäytyä pilvihunnun läpi, mutta perille päästyämme oli edessä sumu. Ihan kunnon sumu. Eteensä ei juuri nähnyt ja pakkasesta johtuen tahtoi tuulilasi jäätyä umpeen kesken ajon. Perille päästiin ja puiston porteilla huomasi jo sumun alkaneen hälvetä. Puistossa oli kunnon hanki, jonka päällä parin sentin korppukerros. Muutamat hassut jäljet menivät hankien läpi mutta muutoin oli porukka kulkenut vain puistoa ympäri polkua pitkin. Nämä tolvanat oli tietty heti koskemattomia hankia rikkomassa. Jääkuorrutteisessa hangessa joutuikin tekemään töitä päästäkseen eteenpäin ja oli mulla naurussa pidättelemistä kun ilmeet oli "jeee! juostaan täysii!" ja todellisuus näytti luontodokkarien hidastetuilta takaa-ajo kohtauksilta!



Totesivat pian, että kivempi juosta polkuja pitkin mutta minä olin toista mieltä. Hyvää treeniä tuollainen hangessa juokseminen kun joutuu hieman keskittymään liikkumiseen. Lähdin halkomaan hankia, mutta porukka seurasi vain mun tarpomaa valmista polkua.. Istahdin keskelle puistoa ja aloin viskellä nameja pitkin hankia! Ahneet pikku porsaat juoksivat kilpaa hakemassa herkkupaloja hangelta ja minä räpsin kuvia. Oli muuten väsynyttä porukkaa puistoilun päätteeksi.



Jalat jäi matkasta



Ryömien

Punnerruksia


Syöksy

Syvääkö?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti